Menu
SURFSPORT Wave SM 2024

SURFSPORT Wave SM ajettiin 23.8.2024 lauantaina Yyterissä, Pollarin rannassa.
Tuuli oli lännestä, joten aallon ja tuulen kulma oli melko heikko, Myös lähtöranta oli melko pahasti tuulen katveessa ja Pollarilla ajettiin tavallaan väärinpäin normaaliin Pollarin keliin verrattuna. Aallot olivat kuitenkin suuria ja tuultakin reippaasti. Hankalista olosuhteista huolimatta
kilpailijat pystyivät hienoihin ja näyttäviin suorituksiin.

A- Finaalissa TUOMO NAALISVAARA (1.) ja TIMO BYGDEN (2.) eroittuivat joukosta melko selkeästi ja kävivät varsin tiukan kilpailun keskenään. MIKKO NURMI (3.) joka on kehittynuy huimasti ja kokenut kehäkettu TIMO WESTERLUND (4.) kävivät myös tasaväkisen kamppailun. Timo vei Wave pisteet, mutta Mikko hyppypisteet vielä selkeämmällä erolla.

B-Finaalin vei tunnistettavalla tyylillään Pollarin lokaali ja todellinen Suomen "Waterman" VILLE VIHMARI (5.) Sitten olikin todella tiukkaa. Uudet tulokkaat, Viimevuosina POZOSSA ja Etelä Afrikassa treenannut LAURI HEISKANEN (6.), ja vastikään Wavehommat tiukalla kehityskaarella aloittanut ANTTI PELTOLA (6.), sekä kokeneempi, tavallaan B-finaalin ennakkosuosikki SAMULI HÄMÄLÄINEN jakoivat B-finaalin kakkospaikan.
Nuori 15v LEO LAURENT (9.) ajoi hienosti B-Finaalin viidenneksi jättäen kokeneen ARI HYVÖNEN (10.) B-Finaalin kuudennelle sijalle.

Leosta kuullaan vielä varmuudella jatkossa, sen verran on kova into ja palo vesille!

LIVESTREAM edelleen katsottavissa:
https://www.youtube.com/watch?v=zdTtdjy-sJI&t=6686s


Erityiskiitokset kisaorganisaatiolle!
Live Stream: Cristian Burr
Tuomarit: Mikko Simula, Ville Laitala

Suuret kiitokset kilpailun Sponsoreille:
SURFSPORT
SIMER STYLE
POZOWINDS
VIRKISTYSHOTELLI YYTERI
MUSTO
HELLY HANSEN
MYSSY
SPORTSOURCE
VAN DEER
VIHTI SKI
VIIHDEKESKUS HAMPTON
READY2RACE
POPEDA
APULANTA

Kilpailu järjetettiin SPLL:n alaisuudessa, järjestäjinä SURFSPORT ja KALLVIK SURF


2023 Wave SM Video Mikki Simula


 

 SURFSPORT Wave SM 16.-17.9.2023

Kilpailuraportti


Kisa saatiin vietyä läpi hienoissa olosuhteissa Yyterin Pumpparin rannalla.
Suurin osa kilpailijoista ja muista surffaajista saapui jo edellisenä iltana Virkistyshotelli Yyteriin, joka on SPLL:n ja tämän kilpailun yhteistyökumppani ja joka oli tehnyt meille hyvän majoitustarjouksen.

Aamu valkeni tuulisena ja sateisena. Sade kuitenkin väistyi ennusteen mukaisesti ja kilpailu päästiin aloittamaan hienossa auringonpaisteessa ja 12-15m/s lounaistuulessa, sekä hyvän kokoisissa aalloissa.
Olosuhde oli kuitenkin sellainen, että pesareihin joutuminen rankaisi melko ankarasti, koska ne saattoivat pyöritellä kisaajaa melko pitkään ja viedä alas optimaaliselta kisalinjalta.

Kilpailu ajettiin 20 minuutin erissä, ja suorituksiin laskettiin kaksi hyppyä ja kaksi aaltoa.

Ensimmäisessä alkuerässä olivat Vesa Poutiainen, Henri Nyman, Samuli Hämäläinen ja Lauri Heiskanen.
Poutiainen oli tässä erässä aivan liekeissä! Vesa paukutteli todella ilmavia Back-Looppeja ja Stalled Forwardeja, sekä yhden todella hienon yhdenkäden Back-Loopin, mitä ei Suomessa kovin usein nähdä. Vesa nappasi myös todella hyviä aaltoja ja täräytti niihin hienoja Frontin Bottomeita ja Cutbäkkejä, sekä Back-Sidella ilmavan Aerial-off-the-lipin taisipa sinne mahtua sekaan yksi Taka aivan ranta-aaltoon.
Vesa finaaliin ylivoimaisella suorituksella.

Nymanin Henkka ja Hämäläisen Samuli kamppailivat tasaväkisesti erän toisesta finaalipaikasta
Aaltoajossa miehet olivat tasapisteissä, mutta hypyissä Henkka veti pitemmän korren.
Henkka hyppäsi useita Backlooppeja ja Fronttirolleja joista kaksi parasta saivat enemmän pisteitä kuin Samulin Fronttirolli ja toinen hyppy.
Henkka nappasi toisen finaalipaikan tästä erästä.

Heiskasen Laten kohtaloksi kävi pahaan pesariin joutuminen pariin kertaan, joten Late ei ehtinyt näyttää parasta osaamistaan tässä erässä.

Toisessa alkuerässä olivat Timo Bygden, Timo Häkkinen, Timo Westerlund, Bastian Haber ja Ari Hyvönen.
Timo Bygden veti todella varmasti ja näyttävästi. Useita hienoja Back-looppeja ja Forwardeja. Erityisesti Back-loopit olivat todella ilmavia. Timon aalto ajo oli hyvällä tasolla ja tasaisen varmaa.
Timo finaaliin tästä erästä.

Toisesta finaalipaikasta kehkeytyi todellinen jännitysnäytelmä Westerlundin Timon ja Häkkisen Timon kesken.
Westerlundin Timo täräytti heti ensimmäisellä halssilla hienon Fronttirollin ja jatkoi muutamalla hyvällä aaltoajolla. Toista hyppypaikkaa Timo joutui etsimään kauan ja sai tehtyä kohtuullisen Rocket-Airin.
Häkkinen hyppäsi parit hyvät Rocket-Airit ja sai napattua erittäin hienot aalto ajot.
Kun pisteet ynnättiin, niin Timot olivat tasapisteissä. Sääntöjen mukaan tasapisteissä ratkaisee se kummalla on parempi yksittäinen aaltopiste ja tällä kertaa Häkkinen vei finaalipaikan yhden pisteen verran paremmalla aallolla.

Bastian Haber ajoi pari hyvää aaltoa ja hyppäsi yhden hyvän Rocket airin, kun taas Ari Hyvönen ajoi myös pari back-siden aaltoa, mutta hyppyaallot ei osuneet kohdalleen.


B finaalissa Samuli Hämäläinen vei 5. sijan niukkaakin niukemmin Timo Westerlundin edestä.
Samuli hyppäsi hyvän fronttirollin ja ajoi kaksi hienoa aaltoa, kun taas Westerlund ajoi myös kaksi aaltoa ja yhden Fronttirollin ja Rocket-Airin. Pisteet olivat tasan, mutta Samulilla oli yhden pisteen paremmat aalto pisteet, joten kovan onnen soturi Westerlundille 6. sija
Bastian Haber ajoi tasaisesti kaksi hyvää aaltoa ja yhden hypyn millä naulasi 7. sijan. Heiskanen aloitti hyvällä aallolla mutta joutui jälleen pesukoneen kanssa ongelmiin ja sai sijan 8. Hyvönen ajoi jälleen back.siden aaltoja hyvällä old-school vauhdilla ollen kisan 9.

Kilpailun finaali oli hienoa katsottavaa. Nyt oli Timo Bygden aivan liekeissä. Timo paukutti bäkkäreitä ja Salled frontteja toinen toisensa perään, sai hiitin parhaat aallot ja käytti niiden potentiaalin aivan täysimääräisesti. Vesa Poutiainen oli pienissä ongelmissa, koska keli putosi aivan pikkuisen ja kääntyi samalla hivenen enemmän on-shoreksi. Vesa ajoi kuitenkin hienosti, se ensimmäisen erän liekkimeri vain kuihtui hieman. Vesa hienosti 2. sijalle. Timo Häkkinen tulitti todella hienoa aalto ajoa ja hyppäsi kaksi oikein hyvää Rocket-airia. Timon aaltopisteet olivatkin finaalin toiseksi parhaat siinä Bygdenin ja Poutiaisen välissä. ja Timolle ansaittu 3. sija Henri Nyman ajoi hienosti, hyppäsi märän push-loopin hyvän fronttirollin ja pari hyvää aaltoa. pisteet eivät kuitenkaan aivan riittäneet päihittämään Timo Häkkistä. Nyman siis sijalle 4.

Päivän kohokodat olivat Vesa Poutiaisen uskomattoman hieno yksikätinen Bäkkäri, Henri Nymanin raaka Pushloop yritys sekä Bygdenin ja Häkkisen samaan aikaan peräkkäisillä aalloilla ajetut Bygdenin 10 pisteen ja häkkisen 9 pisteen aallot.

Kovan kisapäivän jälkeen ajettiin vielä lyhyt Photo-shoot sessio, mistä liitteenä olevat kuvat ja video.
Tämän jälkeen alkoikin niin kisaajilla kuin järjestäjilläkin olla takki tyhjänä, joten suuntasimme Virkistyshotelli Yyterin kylpylään ja sieltä Hotellin yläkerran baariin nauttimaan maisemista ja kertaamaan päivän kulkua. Paikalla oli runsaasti surffaajia kilpailijoidenkin lisäksi ja ilta meni oikein mukavasti.

Kiitos kaikille kilpailijoille yleisölle ja muille surffaajille, sekä kilpailun tukijoille!
Ensi vuonna uudelleen.

T: Kilpailun järjestäjät
SPLL
Kallvik Surf

Surfsport
Video Mikki Simula Kuvat Karkki Ari Hyvönen
2023 Wave SM Video Mikki Simula Kuvat Karkki Ari Hyvönen





















  
  
  
  
  
  
  
  
  
  
 ===============================

SURFSPORT Wave SM 2022


Surfsport Wave SM 2022 kilpailu ei harmittavasti toteutunut. Kausi 2022 oli poikkeuksellisen heikkotuulinen, eikä soveltuvaa olosuhdetta löytynyt kilpailun ajamiseksi. Hyvää tuulta ja isoja aaltoja talvikauden treeneihin. Nähdään ensi kauden kisoissa! T: SPLL Kallvik Surf SURFSPORT
 
SURFSPORT Wave SM 2021
Tulokset ja kilpailuraportti

Pitkän odotuksen jälkeen saimme vihdoin olosuhteet Wave SM kilpailun järjestämiselle.
Kilpailuaamuna tuuli oli Pumpparilla vakiintunut oikeaan suuntaan, hieman heikkona ja aallot olivat jo selkeitä linjoja mutta sellaisia kenkälaatikon kokoisia pikku aaltoja. Luotimme kuitenkin Petri Takalan SÄÄNEUVOKSEN ennusteisiin, grillasimme kisateltassa makkaraa ja odotimme kelin nousemista iltapäivälle.
Meidän odottaessa kelin nousemista Vihmarin Villen 50v synttäreitä juhlineet ja edellisenä päivänä matkapurjeduskilpailuun osallistuneet Windsurfer luokan jannut tulivat laudoillaan Pollarin rannalta pyörähtämään Pumpparilla. Ville, Mäkelän Kai ja Luodon Lasse ajoivat meidän iloksemme jopa muutaman lonkkari-henkisen pikkuaallon Pumpparilla.
Kuten SÄÄNEUVOS Takala oli ennustanut, tuuli nousi iltapäivällä riittävästi ja aallot kasvoivat niin, että suurimmat setit olivat yli päänkorkuisia, perus-aaltojen ollessa vyötärön-hartian korkuisia.
Kilpailun tuomareina toimi jälleen Kallvik Surffin arvovaltainen tuomarikolmikko, Mikki Simula, J-P Systä ja ”Karkki” Ari Hyvönen, jotka jakoivat kilpailun kymmenen osanottajaa kahteen viiden kilpailijan alkuerään, joista kaksi parasta pääsi jatkoon.
Kisa ajettiin 20minuutin hiiteissä ja niissä arvosteltiin kolme aaltoa ja yksi hyppy. Kilpailijat ajoivat 5m2-5.3m2 purjeilla ja isommilla laudoillaan, sillä kohtuu suurten ja jyrkkien aaltojen läpi ulos pääseminen oli ajoittain hankalaa näin kevyessä tuulessa.
Kisan ensimmäisessä hiitissä Tuomo Naalisvaara meni selkeästi finaaliin vakuuttavalla ajolla.
Kakkospaikan nappasi niukasti Romain Sibois ennen Petteri Nenosta ja Bastian Haber oli hiitin neljäs. Erityismaininnan kovasta yrityksestä ansaitsee purjelautailun vasta vähän aikaan sitten aloittanut ja erittäin nopeasti surffaamisen oppinut Lauri Heiskanen, joka oli hiitin viides.
Kakkos hiitistä Tuomo Jäntti meni melko selkeästi jatkoon ja toisesta finaali paikasta oli erittäin tasainen kilpailu, jonka Pekka Heinonen nappasi itselleen niukasti ennen Samuli Hämäläistä. Tuomas Laine ja Jouni Ojala olivat aivan Samulin ja Pekan kannoilla. Kakkospaikka oli tässä hiitissä kenen tahansa napattavissa.
Finaalissa Tuomo Naalisvaara ja Tuomo Jäntti erottuivat edukseen, Naalin ollessa edelleen kokemuksellaan se kirkkain tähti. Pekka Heinonen ajoi kolmanneksi tasaisen varmalla suorittamisella, kun taas Romain Sibois, hienosta ajamisesta huolimatta, ajautui alkuvaiheessa hiittiä liian alas, joutui siellä aaltopesukoneen pyörittämäksi ja hukkasi kallisarvoista aikaa, eikä saanut harmittavasti kuin kaksi aaltoa kolmen tarvittavan sijaan.
Kaiken kaikkiaan kilpailijoiden surffaaminen oli vakuuttavaa ja erittäin hyvällä tasolla.
Suuret kiitokset kaikille osallistujille, kilpailun tuomareille ja sponsoreille.
Ensi vuonna uudelleen!!!

Tulokset:
1. Tuomo Naalisvaara
2. Tuomo Jäntti
3. Pekka Heinonen
4. Romain Sibois
5. Petteri Nenonen, Samuli Hämäläinen
7. Bastian Haber, Jouni Ojala, Tuomas Laine
10. Lauri Heiskanen
KISAVIDEO By Mikki Simula: https://youtu.be/US0hpNRFdo4
 






 

SPLL SURFSPORT Wave SM 2020
Kilpailuraportti

Kilpailu käytiin erinomaisissa  olosuhteissa 5.9.2020 Yyterissä, pumpparin rannalla.

Kilpailusta puuttui harmittavasti monia suomen kärkisurffajia, loukkantumisten ja muiden esteiden vuoksi. Osa potentiaalisista kilpailijoista jäi nauttimaan Pollarin rannan helpommista olosuheista, mutta tästä huolimatta saatiin erittäin laadukas kilpailu ajettua Suomen mittakaavassa todella erinomaisissa ja vaativissa olosuhteissa.

Voittaja:
TUOMO NAALISVAARA

Toinen:
ROMAIN SIBOIS

Kolmas:
SAMULI HÄMÄLÄINEN

Kiitoksia kaikille osanottajille ja erityiskiitos kilpailun asiantunteville tuomareille, 
J-P SYSTÄ ja MIKKO SIMULA

Kisavideo Mikki Simula:
https://www.youtube.com/watch?v=eo4mDQE3LkM

Kuvat: Tomi Tähti, Mikki Simula.





 

Tuomarikukkula ja pelialue
Kuva: Mikki Simula
 
Voittaja: Fin 3 Tuomo Naalisvaara
Kuva: Tomi Tähti
 
Toinen: Fin 192 Romain Sibois
 Kuva: Tomi Tähti
 
Kolmas: Fin Samuli Hämäläinen
Kuva: Tomi Tähti
 
Neljäs: Fin 8 Petteri Nenonen
Kuva: Tomi Tähti
 
Viides: Fin 91 Ari Hyvönen
Kuva: Mikki Simula
 
Kuva: Mikki Simula

 
Team Kallvik Surf, Tuomarit ja Karkki-Ari
 SPLL SURFSPORT  Wave SM 2019

Kilpailuraportti

Koko kauden kestänyt kelin kyttääminen päättyi kun 25.-26.10. keliennusteet osuivat kohdalleen ja
kisaa päätettiin yrittää lauantaille.

Perjantaina Pollarilla oli yli 20 surffaajaa nauttimassa kelistä aamusta auringon laskuun.

Lauantain keliennuste oli laskeva aamukeli. Kilpailukokous oli aamulla 9. aikaan kun arinko alkoi valaista.
Innokkaimmat olivat vesillä jo aamulla seitsemän jälkeen pimeässä.

Laskevan ennusteen vuoksi todettiin ettei varsinaista pudotuskarsintaa ehditä ajaa, joten päätettiin että kilpailu ajetaan epämuodollisena sessiona, jonka aikana tuomaristo katsoo yleisvaikutelman perusteella palkittavat surffaajat.
Tuomarointia jatkettiin siihen saakka kunnes viimeisetkin sankarit tulivat rantaan kelin loputtua.

Koko joukosta erottui selkeästi viisi surffaajaa, joista kaksi erottui vielä hieman enemmän kuin muut.

Tuomo Naalisvaara Fin 3 (Starboard / Severne / Rautiosports) veti todella hienolla tyylillä ilmavia rolleja ja bäkkäreitä, sekä vakuuttavaa veivaamista ja jopa pari aerialia. Tuomon PWA tason kokemus näkyy edelleen vaikka Tuomo ei enää aktiivisesti kilpailekaan PWA.ssa
Timo Bygden Fin 0 ( Simmer / Simmer / Surfsport) on kyllä uskomaton sähköjänis. Hyppyjen ja veivaamisen määrä on jotain aivan käsittämätöntä eikä tyylissäkään ole mitään sanan sijaa. Timo veti koko päivän pisimpiä aaltoja useaan kertaan.

Henri Nyman (Severne / Simmer), Ville Laitala (Nove Nove / GA / Gasresports) ja
Romain Sibois Fin 192 (Simmer / Simmer / Surfsport) ajoivat kaikki erittäin hienosti. Jokainen esitti hyvää veivaamista ja hienoja rolleja. Ville ja Henkka taisivat kärsiä hieman muita enemmän laskevasta kelistä.

Yksittäisenä suorituksena pitää vielä mainita Hannu Nirkkonen ja ehkä yksi päivän suurimmista aalloista.
Toinen mainitsemisen arvoinen temppu oli Romain Sibois´n motivaatio. Kovan suorittamisen lisäksi Romain oli jopa vuokrannut auton että pääsee kisoihin, kun oma auto oli hajonnut juuri päivää aiemmin.

Palkinnot jaettiin seuraavasti
Sokos hotellin 2hlö yö. Tuomo Naalisvaara
Myssy pipo Timo Bygden
Popedan kutsuvieras 2hlö Henri Nyman
 Apulannan kutsuvieras 2hlö Ville Laitala
Pozowinds 1vko Simmer vuokra Romain Sibois
Sportsource Sähköpyörä testipäivä Hannu Nirkkonen

Kiitoksia kaikille paikalla olleille ja erityisesti päätuomari J-P Syställe

Ensivuonna uudelleen!

-Petteri-

Surfsport / SPLL

 
























  
  
  
  
  
  
  
  
  
  

 



SURFSPORT Wave-SM  

11.8. 2018 Pori / Yyteri

Kilpailuraportti

Wave SM kilpailu käytiin Yyterissä Pollarin rannalla erittäin hyvissä olosuhteissa.

Tuomaristo onnistui tekemään tasaisen eräjaon ja kilpailussa ajettiin kolme alkuerää joista kaksi parasta kilpailijaa pääsi finaaliin.

Ensimmäisessä alkuerässä Surfsport / Simmer tiimikuski Timo Bygden ja Jouni Ojala erottuivat joukosta melko selkeästi. Ville Vihmari ajoi hyvällä tyylillä muutaman komean aallon ja waveride pisteet olivat Villellä hyvällä mallilla, mutta Villen tavaramerkki Table-Top hyppy ei tällä kertaa kulkenut odotusten mukaisesti ja hyppypisteet jäivät selkeästi Bygän ja Jounin pistestä.
Mikkoselta odotimme hieman enemmän, mutta hyvästä yrityksestä huolimatta ero kahteen jatkoon menneeseen oli hyvin selvä. Simmerin purjeilla ajanut Sami Vuorio yllätti positiivisesti muutamalla hyvällä aalto-ajolla tässä hiitissä.

Toinen alkuerä oli Surfsport / Simmer tiimikuski Tuomo Jäntin dominointia, mutta Jäntin takana käytiin tiukka kilpailu Vatasen ja Heinosen kesken, joka kääntyi niukasti Vatasen eduksi viime hetkillä, kun tämä sai ajettua hyvän aallon. Virtanen sai kohtuullisia suorituksia ja Simmerin purjeilla ajaneelta Hämäläiseltä irtosi (ei Simmerin) laudasta takalenkki ja molemmat jjäivät pisteissä selvästi kärkikomikosta.

Kolmannessa alkuerässä Romain Sibois Oscar Willberg erottuivat selvästi muusta joukosta. On mainittava että Romain oli hypännyt oman lautansa poikki hieman enne kilpailua ja ajoi kilpailun Surfsportilta lainaamallaan Simmerin Cortex 90 laudalla. Nyman, Väänänen ja Hietala kävivät tasaista kamppailua kärkikaksikon takana Nymanin ollessa näistä kolmesta vahvin hypyissä ja Hietalan aalto-ajossa.

Finaaliin pääsivät Bygden, Ojala, Jäntti, Vatanen Willberg ja Sibois.

Finaali ajettiin 15min eränä ja se arvioitiin seitsemän tuomarin avulla. Erä alkoi melko dramaattisesti kun heti rannasta lähdettäessä Jäntti kolautti evät kiveen ja otti pienen pesarin. Yksi evä lähti irti ja muut kärsivät vaurioita tässä myllyssä ja Jäntti tulikin rantaan vaihtamaan eviä pikavauhdilla. Jäntin ruuvaillessa eviä muut kilpailijat alkoivat napsia pisteitä sen minkä kerkesivät. Bygden pamautti hiitin ensiminuuteilla massiivisen eturollin tolpilleen ja heti perään aivan järkyttävän pitkän wavetuksen todella hienoon aaltoon. Frontilla ajettuja vertikaaleja cutbäkkejä tuli toinen toisensa perään ja tuomaristo luuli moneen kertaan että aalto jo loppui, mutta bygä vain jatkoi wavetusta. Kaikki tuomarit antoivat täydet 10 pistettä tästä aallosta, mutta päätuomari Mikki Simula sanoi että tästä on pakko antaa 11 pistettä, kun kukaan tuomareista ei ole aiemmin nähnyt niin pitää frontin veivausta Pollarin lahdella. Kaikki tuomarit olivat yksimielisiä tästä 11 pisteen aallosta. Kun Bygä vielä runttasi hienon Bäkkärin ja muutaman ison eturollin, sekä vielä pari erittäin hyvää veivausta oli peli voittajan osalta taputeltu.
Willberg alkoi hiitin ensimmäisen puoliskon aikana erottua selväksi kakkoseksi varmoilla rolleilla, sekä hyvällä veivauksella. Tässä vaiheessa Jäntti oli saanut evät vaihdettua ja aloitti armottoman loppukirin. Ensimmäiset pari hyppyä menivät Jäntillä uimiseksi eikä veivauskaan oikein kulkenut, mutta sitten alkoi tapahtua ja Jäntti kuroi kiinni Willbergin edun ja meni ohi hieman paremmilla hypyillä ja aalloilla.

Vatanen ja Sibois kävivät armotonta ja tasaista kamppailua. Sibois yritti todella kovasti ja osa hypyistä oli melkoisia kamikaze vetoja, mutta vavetus oli paremmalla tasolla kuin Vatasella melko pitkälle erää. Vatanen hyppäsi varmemmin kuin Sibois ja erän lopussa käänsi tämän kamppailun itselleen saatuaan aaltopisteetkin tasoihin Siboisin kanssa. Ojala oli jotenkin varjossa tämän hiitin ajan ja ajoi tällä kertaa selvästi alle oman tasonsa.

Tulokset:
1. Timo Bygden 
2. Tuomo Jäntti 
3. Oscar Willberg
4. Mikko Vatanen
5. Romain Sibois 
6. Jouni Ojala

Voittajana Timo Bygdenille kasautuu nyt paineita, koska pääpalkintona on Pozowinds ja Pons training lahjoittama Josep Ponsin tuplavoltti-klinikka ja Simmerin vuokrakamppeet Pozossa tämän klinikan ajaksi.
Koko voittajakolmikko sai pokaalit ja Karkki-Arin lahjoittamat tuotekassit. Myös kaikille osanottajille jaettiin Karkki-Arin tuotepalkintoja.
Kovimmasta yrityksestä palkittiin Romain Sibois pienellä pokaalilla ja Antti Väänäsen suunnittelemilla ja tekemillä rantatuoleilla.

Jännitys tihentyi kun Apulannan jäähallikonsertin ja Yyterin rentoutushotellin lahjakortit arvottiin. Nurmen Urho ja Elli, napsivat arvat yksi kerrallaan korista ja Apulannan keikkalippu meni Pekka Heinoselle ja Hotelliyö Timo Bygdenille.

Kisajärjästäjät ja sponsorit kiittävät kaikkia kilpailioita ja paikalla olleita hyväntuulisesta meiningistä!

Seuraaviin aaltoihin!


Kisaa tukemassa:
SURFSPORT (Surfsport.fi)
Simmer Style (Simmerstyle.com)
Kallviksurf
Apulanta (Apulanta.fi)
Yyterin virkistyshotelli (virkistyshotelli.fi)
Pozowinds (pozowinds.com)
Pons Training (ponstraining.com)
Suomen Purjelautaliitto
Spll Surfkeskus

SURFSPORT
Petteri Nenonen
Fin 8